Ohjaajat

Juhana Lauronen-Karlsson
Juhana Lauronen-Karlsson ohjaa traditionaalista astangajoogaa. Hän on toiminut kokopäiväisenä ohjaajana lukuisilla kuntosaleilla ja yrityksissä jo vuodesta 2002 sekä omalla salillaan vuoden 2007 elokuusta alkaen. Vedettyjä/mysoretason ryhmiä on kertynyt vuosien varrella noin 4500. Oppia on käyty hakemassa mm. suuren vaikutuksen tehneen Dominic Coriglianon (http://aumboy.com/) Suomessa vetämiltä viikonloppukursseilta sekä Intian Mysoresta missä astangajoogan mestari Sri K. Pattabhi Jois (1915-2009) piti majapaikkaansa.
Juhana painottaa opetuksessaan kiireettömyyttä ja mielen yhteyttä kehoon, sekä voiman ja notkeuden tasapainoista suhdetta.

Heidi Hautala
Heidi ohjaa Asanassa sekä mysore- että alkeistason tunteja. Heidin jooginin elämä alkoi talvella 2002 Astangan viikonloppukurssin myötä. Säännöllinen viikkoharjoitus tuntui heti omalta jutulta ja jatkui luonnollisesti. Pari vuotta myöhemmin hän aloitti avustusharjoittelijana Helsingin astangajoogakoululla. 2006 lähtien Heidi on ohjannut omia ryhmiä ja Asanassa Heidin iloinen olemus on nähty jo muutaman vuoden ajan.
“Thaimaan ohjaus- ja treenimatkat ovat olleet hyvin opettavaisia kokemuksia. Kirsten Bergin ja Mitchell Goldin opetuksessa opin pois suoritusasenteesta ja avustamisen herkkyyden sekä loistavia teknisiä oivalluksia.”
Heidi on valmistunut fysioterapeutiksi 2007. Halu oppia enemmän ihmiskehon hienouksista ja sen toiminnasta ohjasi Heidin lisäkouluttautumaan osteopatiaopintoihin toissavuonna.

Lauri Ankerman
Asanassa Laurin välittömän ja iloisen olemuksen tapaat astangatunneilla. Lauri ohjaa astangan alkeistunteja
ja toimii apuohjaajana muilla astangatunneilla sekä opiskelee avustuksia.
Lauri on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja työskentelee myös ala- asteen luokanopettajana. Hän on aiemmin ohjannut pienten lasten vanhemmille suunnattua astangajoogaa. Asanassa opitun lisäksi näkemystä astangajoogan harjoitukseen on käyty hakemassa Lino Mielen joogakoulusta Roomassa.
Meri Mort
Meri ohjaa ASANAssa dynaamista, lempeää, parijoogaa, tyky-joogaa, sekä varioivia yksityistunteja. Meri valmistui 2-vuotisesta joogaohjaajakoulutuksesta Vanda Scaravelli-inspiroituneen tyylin ohjaajaksi vuonna 2011. “Vaikutteita opetukseen olen ammentanut useista tyyleistä ja kursseilta ympäri maailmaa, mm. Five Element Yoga sekä VinyasaFlow. Kun joogan kerran aloittaa, sitä ei koskaan lopeta. Se tulee mukaan kaikkiin elämän osa-alueisiin ja auttaa olemaan hetkessä. Nykyaikana ihminen ei osaa ottaa omia voimavarojaan käyttöön, mutta joogan avulla voimme kasvaa täyteen mittaamme! Opetuksessa tärkeintä minulle on ilo ja leikki, kasvaminen maan ja taivaan välillä sekä ihmisen ainutlaatuisuuden huomioiminen.” Pranayamat, mudrat ja kehon luonnollinen spiraaliliike eivät jää vieraaksi Merin tunneilla.

Emma Silventoinen
Emma Silventoinen ohjaa Asanassa Vauva & vanhempi -, sekä Odotusajan joogaa. Emma on porvoolainen kolmen pienen lapsen äiti, restauroija sekä jooga- ja meditaatio- ohjaaja. Emma on suorittanut kansainvälisen Yoga Alliancen rekisteröimän 250 tunnin ohjaajakoulutuksen sekä opiskelee parhaillaan joogan ohjausta Janne Kontalan johdolla. Omakohtaiset kokemukset joogan hyödyistä raskausaikana, synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä ovat inspiroineet Emmaa ohjaamaan lempeää ja voimistavaa joogaa myös odottaville äideille sekä vauvoille ja vanhemmille. Kaksi raskautta jooganneena ja kolmen vauvan synnytyksen läpikäyneenä Emma on kokenut, että jooga antaa naiselle raskausaikanakin keinot olla läheisessä yhteydessä itseensä. Jooga auttaa ymmärtämään syvällisesti omaa kehoa ja oivaltamaan itsemme kokonaisvaltaisesti. Tunneilla keskitytään oman kehon kuunteluun ja kunnioittamiseen turvallisen tekemisen merkeissä.

Carita Ahonen
(tuuraa Juhanaa astangajoogatunneilla 14.2.2012-22.4.2012)
Carita opettaa Asanassa astangajoogan mysore- ja alkeistason tunteja. Carita kiinnostui ensimmäisen kerran astangajoogasta Elixian kuntosalilla vuonna 2006 ja aloitti säännöllisen harjoittelun vuoden 2007 alussa. Innokkaan reppureissaajan matkat muuttuivat joogaopiskeluksi ympäri maailmaa ja sitä kautta myös oma opettaja, Sharath Jois, löytyi Intian Mysoresta. Carita on matkannut vuodesta 2009 alkaen joka vuosi Sharathin oppiin K Pattabhi Jois Ashtanga Yoga Instituuttiin. Mystisestä Mysoresta onkin tullut Caritan toinen koti, jonne on aina ilo palata.
Caritaa ovat inspiroineet myös muut opettajat, kuten Rolf Noujokat (Goa), Eddie Stern (New York), Ananda Zorzo (Las Palmas) ja Petri Räisänen (Helsinki). Viime syksyn Carita vietti Las Palmasissa Ananda Zorzon avustavana opettajana.
Carita ohjaa perinteistä astangajoogaa K Pattabhi Joisin tapaan, kuten se on hänelle Mysoressa opetettu. Hänelle on sydämen asia saada jakaa tätä tietoa eteenpäin.
“Practice, practice and all is coming”.
Sri K. Pattabhi Jois




